keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ahdistus.

Mä ajattelin aloittavani tämän vuoden uusilla haasteilla ja tavoitteilla. Mä suunnittelin laittavani elämäni vielä parempaan kuntoon, ottavani uusia askeleita itseni kuntouttamisessa. Nyt kun mulla on kahden vuoden Bediolin käytön jälkeen tää MS-tauti hallinnassa, niin hain adhd-kuntoutukseen ensimmäistä kertaa elämässäni. Hakupapereiden Kelaan toimittamisen jälkeen elämä heittikin sitten taas kunnolla kapuloita rattaisiin.

Lääkärini ilmoitti, ettei hän enää kirjoita lääkekannabis-reseptejä. Ei uusia eikä uusittavia. Ei mitään, ei kenellekään. Hoito ja reseptin uusiminen siirtyy julkisen puolen hoitavalle taholle.
(Tähän olen käsittänyt kaksi syytä. Ensinnäkin tämän kyseisen yksityislääkärin kalenteri alkoi täyttyä kuukausia eteenpäin asiakkailla, jotka tarvitsevat lääkekannabista. Toisekseen, ja tämä ei ole mitään virallista tietoa vaan asia jonka olen kuullut henkilöiltä joille resepti vielä kirjoitettiin viime vuoden puolella, Fimea on tiukentanut perusteitaan hyväksyä erityislupahakemus. Siihen tarvitaan nykyisin mukaan julkisen puolen neurologin lääkitystä puoltava lausunto. Siihen olis ehkä munkin lääkkeiden osto kaatunut, vaikka resepti oliskin kirjoitettu.)

Mulla ei ole tällä hetkellä yhtään luottoa siihen, että kukaan julkisella puolella tuota reseptiä lähtisi uusimaan. Sain maaliskuulle ajan terveyskeskuslääkärille ja huhtikuulle soittoajan neurologille. Tuo tk-aika menis päällekkäin mun adhd-kuntoutuksen kanssa, enkä mä muutenkaan näe järkeä lähteä sinne, kun ilman lääkitystä en välttämättä ole tarpeeksi hyvässä kunnossa, ja samasta syystä mun koulunkäynti hankaloituis aika paljon, koska poissaoloviikkojen tehtävät on kuitenkin jossain vaiheessa tehtävä.

*huokaus*

Just ku mun elämä alkoi näyttää tosi hyvältä, asiat oli kerrankin järjestyksessä ja olin sekä fyysisesti että henkisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan, sit käy näin.
Kesä ja helteet pelottaa jo valmiiksi.. Tosin oon tässä suunnitellut hankkivani lopultakin sen kannettavan ilmastointilaitteen. Jos vaikka pyytäisin siltä tk-lekurilta suositusta että jos vaikka kunta hankkis sen mulle..