lauantai 16. helmikuuta 2013

Jännän äärellä

Tää sairaus on siitä jännä, varsinkin tässä alkuvaiheessa, että tää aaltoilee. Eli siis välillä on oirejaksoja ja niiden välissä sitten voi olla pitkiäkin jaksoja, että ei ole oireita ollenkaan. Paitsi jos on jostain pahiksesta jäänyt pysyviä oireita, niin niitä sitten tietysti on, mutta nekin voivat periaatteessa milloin tahansa kadota. Ja tulla sitten taas joskus takaisin. Ei mun varmaan tarvi teille selittää MS-taudin perusteita. :D

Mulla meni siis pitkään tosi hyvin, jaksoin nostella puntteja ja olo koheni koko ajan. Sitten elämä heitti villin kortin pakkaa sotkemaan, eli siis vatsataudin. Nyt sitte kärsin sen jälkiseurauksista. Fatiikkia, puutumista ja vyömäistä tunnetta vyötäröllä.

Olin siis tosiaan toukokuusta vuoden loppuun saikulla. Sit ilmotin itteni työttömäksi työnhakijaksi. Nyt oon ollu Kelan lähettämänä työkykytutkimuksessa ja siellä lääkäri katsoi aiheelliseksi jatkaa saikkua ens syksyn alkuun. Sit mahdollisesti alotan jonkulaiset opiskelut, jossain sellasessa oppilaitoksessa jossa osataan ottaa vajaakuntoisuus huomioon ja pystytään tukemaan niin, että opinnot ei jäis kesken.

Hiton MS.. Mä olin just saamassa elämääni järjestykseen, ku sain adhd-diagnoosin ja lääkityksen, jonka avulla pystyin opiskelemaan ja työskentelemään kokopäiväisesti. Nyt mä en sitten pysty niitä lääkkeitä käyttämään. Tää sopeutumisprosessi on näköjään loppuelämän kestoinen, eli ilmeisesti ne viisaammat ja pidempään sairastuneet puhuivat asiaa. Just kun oppii elämään oireidensa kanssa, tää tulee ja vetäsee maton alta. Ja heittää päälle uusia oireita. Niiden kanssa sitten pitäisi oppia elämään taas. Mulla on muutenkin ongelmana se, että kun oireet alkaa olla hallinnassa ja olo on ok, mä lisään kierroksia ja yritän pärjätä vieläkin paremmin ja saada vieläkin enemmän aikaiseksi, ihankuin se ois jotenkin todennäköisesti onnistumassa. Ilmeisesti kun se oikea elämänrytmi löytyy, siinä pitää kans sitten pysyä eikä alkaa hötkyillä. Pyrkiä semmoseen tasapainoiseen oloon. Niin että kaiken tarkoituksena ja päämääränä ei ole se mitä haluan saavuttaa, vaan se että mun päivittäinen kuormitus ja lepo ovat tasapainossa keskenään. Rauhottuminen on vaan niin perhanan vaikeeta.