maanantai 18. kesäkuuta 2012

Moi moi, ooks mä okei?

Pitkä aika on taas vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Joopa joo.. Ei oo vaan jotenkin saanut aikaiseksi kirjottaa, vaikka monta kertaa on ollu tarkotus. Monesti vaan kun joku asia tulee mieleen, mistä haluais kirjottaa, mutta kun pitäis selittää ensin että mitä tässä välillä on tapahtunut ja taustoja asioille, niin ei oo saanut aloitettua.

Tai no, kuka niin sanoo että pitäisi? Ehkä mä vaan alotan suoraan siitä asiasta mikä on mielen päällä, kysykää jos jotain jää epäselväksi. :p

Sairauteen sopeutuminen merkitsee siis selvästi eri asioita sairauden eri vaiheissa. Oli paljon helpompaa olla okei oman sairautensa kanssa silloin kun se ei merkittävästi häirinnyt elämää. Silloin kun mä pystyin vielä teeskentelemään tervettä niin halutessani. Oon tähän asti opiskellut, hakenut töitä ja ollut töissä ihan perusterveenä ihmisenä. Joka kerta on kyllä melko nopeasti tullut ongelmia, oireiden ja jaksamisen kanssa, joten on sitten pitänyt kertoa. Mutta ikinä en ole mihinkään kouluun/työhön lähtenyt jo valmiiksi sillä tiedolla, että oon vajaakuntoinen. Ehkä en oo suostunut sitä itsellenikään myöntämään.

Nyt sitten, kun tää alkaa jo näkymään ja vaikuttamaan asioihin.. Kokonaan uusi prosessi sopeutua. On eri asia ottaa kävelykeppi mukaan kotoa lähtiessä vain kaiken varalta, kuin ottaa se siksi että ei pärjää ilman.

Samoin jos on kaupassa ja vessahätä yllättää. On siis todellakin eri asia käydä siellä kaupan vessassa "kaiken varalta", ettei tarvi pidätellä kotiin asti, kuin käydä siellä siksi että ei pysty pidättelemään kotiin asti.

Nämä on tällasia "pikkujuttuja" tavallaan, eli tää sairaus ei edelleenkään näy musta päällepäin. No, kävelykepistä voi ehkä jotain päätellä.. Sitäkin tosin hyvinä päivinä saatan heilutella ilmassa kävellessäni, joskus kannan sitä tarkoituksella ylhäällä kun "treenaan" tasapainoista kävelyä ilman sitä. Kävelyhän kyllä yleensä onnistuu, mutta tasapaino ei toimi enää niin hyvin. Väkijoukoissa varsinkin kepistä on tosi suuri tuki ja turva, samoin yleensäkin kadulla kävellessä, koska muuten saattaisin horjahdella sinne tänne jos en koko ajan pidä katsetta tiessä ja keskity vain kävelemiseen. Maisemia ei pahemmin katsella ilman sitä.

Tuota horjahtelua tulee jonkun verran lääkityksenkin takia. Sain siis keväällä Bediol-reseptin. Siitä varmaan sitten myöhemmin lisää, sillä fatiikki houkuttelee mua karkaamaan sängyn pohjalle taas hetkeksi.