perjantai 3. kesäkuuta 2011

Just thinking..

Tänään on väsymys ollut aika vähäistä, mutta muita oireita on sitten hieman ollut. Ihan sellaisia näennäisesti viattomia, joita ei ehkä helposti huomaisi, eli että huitaisee vahingossa jotain kumoon tai törmää johonkin. Vasemman käteni oon onnistunut jo kolme kertaa paiskaamaan johonkin, kaksi kertaa eilen ja kerran tänään. Enkä mä oikein osaa näitä "oikeasti" pitää edes ms-oireina, koska ne tuntuu enemmän yleiseltä huolimattomuudelta. Että vahingossa huitaisee kun ei vain huomaa. Mutta kun mä huomaan, käsi ei vain mene sitä reittiä kun olin suunnitellut.

On tässä pyörinyt sellasiakin ajatuksia viime aikoina, että entä jos mulla onkin tää ms muuttunut jo sekundaarisesti progressiiviseksi.. Tai en mä tiedä mistä sen huomaisi. Sen mä ainakin tiedän, että aikaisemmista pahiksista oon toipunut lähestulkoon täydellisesti, mutta siitä pahimmasta joka oli vuos sitten, siitä on jäänyt pysyviä oireita. Tai siis pysyviä kunnes ne saattavat kadota joskus, mutta yli vuoden ne jo on olleet. Ja välillä tulee jotain uutta oiretta ilman selkeää syytä, ilman infektiota tai muuta. Mutta ne on just tollasia pieniä, että kädet tärisee tai tavaroita kaatuu. Tänään puolenpäivän aikaan mulla oikeestaan ekaa kertaa tipahti esine kädestä. Tai siis ote lipsahti. Tai no kyllähän mulla tapahtuu sitä muullonkin, lähinnä jos jotain painavia juttuja nostelen.. Mulla vaan on jotenkin mieli semmosessa kieltämistilassa, se toistelee mulle vaan että tää on tämmöstä yleistä huolimattomuutta, että pitää ens kerralla kattoa vähän paremmin mitä tekee. No, aika näyttää.. Mutta siis toi taudin muodon muuttuminen, en mä edes tiedä voiko tätä laskea sellaseksi, että ois muuttunut. Se vaan pyörii päässä, kun on jäänyt jo pysyviä oireita, että entäs jos.. Kun ajattelee, että yleensä se muuttuu 10 vuoden sisällä alkamisesta, mulla on kohta 9 vuotta ollut oireita ja jotain 6 vuotta ollut selkeitä pahiksia. Että ei se oo ihmekään että tässä vaiheessa ei enää toivukaan kun niitä tulee..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti